Tag Archives: Fenkoli

Mehuja, sapuskaa ja vinkki kesäauringon polttamalle iholle

21 Kes

Tämän hetken aamuvakkari: Selleriä, salaattia, marjoja, chia, inkivääri ja vierailevina tähtinä sitruunapala ja raparperi

Ja aivan kuin selleri katoaisi blenderin hurahtaessa käyntiin:

Eilen oli taas ihanainen vapaapäivä! Ratsastus sujui ennätyshyvin ja sen päälle kävin möyrimässä joenvarren pusikoista salviaa, valkopeippiä, nokkosta ja seljankukkaa. Kaksi ensimmäistä katosivat salaatin sekaan, ja muista keittelin taas juomia. Nokkos-inkivääri-jäätee on jo vanha tuttu, mutta tällä kertaa kokeilin nokkosta seljasäväyksellä. Toimii!

Seljankukkia keräsin kuitenkin enemmänkin, ja tällä kertaa sain aikaiseksi mehusiirappia, joka nyt kököttää pari päivää kivilattialla keittiön nurkassa vetäytymässä:

Eli 15-20 kukintoa, pari sitruunaa, 10g sitruunahappoa, 1 kg raakaruokosokeria ja pari litraa kiehuvaa vettä. Sekoitellaan ja jätetään pariksi päiväksi rauhaan kansi päällä. Veden määrästä riippuu tietenkin miten vahvaa mehusta tulee, eli vähemmän vettä vaan niin tulee siirappimaista. Itse tein laimeampaa, mutta saa siihen edelleen paljon lantrata vettä tai soodaa sekaan.

Päivän muu menu oli jostakin netistä haalimiani reseptejä, en muista mistä. Marinoin bataattispagettia limellä, oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja tujauksella agavea:

Valmis lounassalado, toisella lautasella köllötteli pieni kasvismunakas

Illemmalla kauppareissulta löytyi pitkästä aikaa tuoreita viikunoita, joten sain herkku-alkusalaatin siitä ja fetasta ennen pääruoaksi keittelemääni kookos-kalakeittoa. Kalakeittoon päätyi fenkolia, porkkanaa, kevätsipulia, inkivääriä, valkosipulia, selleriä, vihreää currya, kookosmaitoa ja taimenta.

Viikko on ollut hullun kuuma, ja vaelluksilla hiki virtaa. Mutta mikäs sen parempaa, tärkeä vain muistaa suojautua auringolta! Olen helposti palavaa sorttia, ja muutaman tuhannen metrin korkeudessa arska käräyttää entistä helpommin. Jokapäiväinen aamupäivän vaellus-snägini on pari porkkanaa, joiden olen kuvitellut auttaneen hiukan ihon herkkyyteen. Syön myös vahvaa D-vitamiinia aamuisin, ja yritän pitää ihon hyvin kosteutettuna kookosöljyn voimin. Pelkkä kookosöljy ei ole riittänyt aurinkovoiteeksi, vaikka sellaisia vinkkejä jostain luinkin. Mielelläni löytäisin mahdollisimman luonnonmukaista ”aurinkorasvaa”.

Toistaiseksi kasvoille menee joka aamu 50-suojakertoimen, ja käsivarsille ja jalkoihin kaksikymppistä rasvaa. SILTI, onnistuin polttamaan itseni tällä viikolla kahdesti, tunnollisesta rasvan lisäämisestä huolimatta. Ensin kärähti hihattomana päivänä olkapäät, ja tänään ensimmäistä kertaa toisen pohkeen takaosa… Melko pahasti, joten nyt on jugurttihaude viilentämässä jalkaa. Sen olen havainnut loistavaksi avuksi paitsi palaneelle iholle, myös pieniin ruhjeisiin/turvotuksiin! Rahka toimii paksuutensa vuoksi vielä käytännöllisemmin, mutta kumpaa vain sivellään palaneelle iholle ja annetaan kuivua -sellaisenaan tai vaikka ohueen pyyhkeeseen kietaistuna. Itse annan olla parikin tuntia koneella näpytellessä (kuten juuri nyt), ja sitten huuhtelen varovasti pois ja sivelen kookosöljyä tilalle. Kohta pysyy viileänä vielä kauan kuumottavan tunteen sijaan!

Huomista juhannusaattoa vietellään täällä pohjoismaisen porukan voimin grillailemalla, huippua!

Ihanaa juhannusta!

Ethän kokeile kotikokolla

 

Raakasuklaata

11 Kes

Nokkos-smooti

Aamu alkoi pienellä joogalla, ja jatkui tällä, eli nokkosta, vattuja, puolikas bansku, kookosvettä ja muutamaa superia. Jälleen yksi sadepäivä töissä, superpaljon energiaa töitten jälkeen jota purin salilla! Sen jälkeen olikin oikein etukäteen suunniteltu muutaman reseptin testaus; Appelsiini-fenkoli-cashew-salaatti, sekä punajuurta pähkinätäytteellä.

Molemmat bongasin Sanniksen päiväkirjat-blogista, ja tuunasin hieman omaan makuun. Fenkoli ja aplari on yksinkertaisesti pilkottu pieneksi, lisätty kourallinen cashew-rouhetta ja päälle gojimarjoja.

Punajuuriviipaleiden väliin surautin liotetuista cashew-pähkinöistä tahnan höystettynä ripauksella suolaa, meiramia ja tamaria. Sannis nimitti näitä punisravioleiksi 🙂 Maku oli tosi kiva, ja paljon voi saada vaihtelua tahnan mausteilla.

Koska energiaa oli, raakasuklaasessio sai vuoronsa illallisen jälkeen. En sitten tiedä miten viisasta, voi olla etten nuku ihan heti, maistelu kun kuuluu olennaisesti asiaan 😉

Testausta

Isot kimpaleet kuvassa ovat vakkareitani, eli peruspohjaan tuunattu ashwagandha-muira puama-suklaati sekä kaakaonibseillä, mulpereilla ja siitepölyllä höystetty kaveri. Testasin tänään useita muutaman viime viikon aikana mielessä pyörineitä herkkuja. Vasemmassa laidassa lautasella köllöttää suklaakuorrutteisia balleroita, joissa toisissa löytyy sisältä manteli-taateli, (suola), mulperi, vanilja-pallo. Toisissa taas makuvivahdetta antaa inkamarja.

Neljä seuraavaa palleroa sisältävät kukin paahdetun hasselpähkinän joka on piilotettu luomu-marsipaanin sisään!

Oikeassa laidassa suklaata kookosvoi-nokareilla sekä ihanan rapea makeista tattarirouskuista tehty konvehti.

Huuma-raakasuklaan perusohje

250 g kookosöljy

1/2 rkl vaniljajauhe

1/4 tl laatusuola

1-2 rkl agavesiirappi tai vaahterasiirappi

2 dl raakakaakaojauhe

1,5 dl carobjauhe

1/2 dl lucuma

(1 tl soijalesitiini)

1 dl mulpereita jauhettuna (valinnainen, antaa karamellimaista makua)

Laita pakkaseen puoleksi tunniksi ja sitten jäkikseen. Säilynyt mulla aina niin kauan kuin on ollut tarvis, ts. ei ole montaa viikkoa jääkaapissa kuleksinut.

Tähän suklaapohjaan lisään joka kerta vähän eri juttuja, suosikki on tällä hetkellä ”libidosuklaa” ashwagandha-muira puama-tujauksella, tuo jotenkin karamellimaisen maun suklaaseen, tai sitten olen ainut joka sen maistaa niin 😉 Muita ainahyviä ovat saksanpähkinät, gojit, siitepöly ja kokonaiset mulperit. Kaakaonibsejä lisää oikeastaan jokaiseen makuun, eli ne ovat perussettiä tuoden myös ihanaa rouskuvuutta.

Kookosöljy pohjana on itselleni mieleisemmän makuinen kuin kaakaovoi, en jotenkin pidä kaakaovoin mausta ainakaan isona määränä. Suklaa sulaa hieman helpommin, mutta jääkaapista sitä aina haenkin.

Onnistunein kokeilu tänään oli ehdottomasti tattarirousku, mutta myös kookos ja marsipaanit ovat nannaa, ja itseasiassa kaikki muutkin 🙂 Tässä vielä kuva aiemmista balleron pyörittelyistä, kun suklaa ei ollut mukana kemuissa:

Kuten kuvasta voi arvata, päällä on kookosta, mulperirouhetta ja carob-lucumaa. Sisältä löytyy taatelipainotteista massaa, jossa mukana vaihtelevasti myös pähkinää, viikunaa, vaahterasiirappia ja vaniljaa. Katosi parempiin suihin alta aikayksikön kun mieheke löysi rasian jääkaapista…