Tag Archives: Pallerot

Ukkosillan keksejä

9 Hei

Sain tänään vaellukselta tultuani oikein inspiraation kekseihin ja karkkeihin, lähtien jälleen kerran idätetystä tattarista jota oli jääkaapissa jäljellä. Tein siitä jälleen kerran erilaista versiota, niin keksien kuin palleroitten muodossa.

Tattaritaikinaan meni:

Idätettyä tattaria joku 3 dl

Saman verran yhteensä seuraavia (en koskaan mittaile testaillessa, ja suosittelen myös muille maistamalla kokkailua ):

Kuivattuja viikunoita pari

Kuivattuja taateleita

Rusinoita

1 kuivattu päärynä tms.

Pellavarouhe pari rkl

Amarantti pops

Ripaus happomarjoja

Sekä: vanilja, kaakaojauhe/carob, lucuma, toco, agavesiirappi, suolaripsaus

1/2 dl kookosöljy

Kaikki tehosekoittimessa muruksi, paitsi toiseksi viimeisenä lisäsin tattarin jotta ei mene ihan muussiksi vaan jää rouheista koostumusta, ja ihan viimeisenä kaadoin sekaan sulan kookosöljyn ja sekoitin käsin. Muotoilin ohuita keksejä pellille ja paistelin kiertoilmassa (120 C) luukku raollaan ainakin puoli tuntia. Jos olis kuivuri, toimis mainiosti myös. Hirmu hyviä keksejä tuli, ja päätyvät huomenna evääksi vuorelle 🙂 Kaikki taikina ei mahtunut pellille, joten päätin testata myös karkkimaisia palleroita samasta setistä. Jääkaapissa jähmettyivät nopeasti, ja tupsautin vielä päälle kookoshiutaletta kaunistamaan. Varsinkin raakaversioissa happomarja antaa ihanan kirpsakan häivähdyksen makuun!

 

Sitten pääosan esittäjänä onkin kookos, tuo ihana suosikkipähkinäni! Mies oli avannut uuden yksilön eilen, ja päätin että lihasta on tehtävä jotain ennenkuin se menettää makunsa jääkaapissa lojuessaan. Niinpä syntyi mahtavia kookospalloja, sekä puolestaan keksiversiot niistä kokeilumielessä!

 

Kookospallot/-keksit

1 pienen kookospähkinän liha

1/2 dl hasselpähkinäjauho

5 kuivattua taatelia

2 kuivattua viikunaa

Vaniljaa, rip. suolaa, rommiuutetta tippanen

Lucuma 2 rkl

Kaakaojauhe 2 rkl

Carob 2 rkl

Agavesiirappi 2 rkl ja lisäksi hieman vaahterasiirappia maun mukaan (antaa ihanan karamellimaista makua)

Maistele (!), muotoile palloiksi ja pyöräytä vielä kookoshiutaleissa. Jääkaappiin/nautittavaksi.

Kokeilin myös samasta massasta pari keksia uunissa (kiertoilma 120 C luukku auki puolisen tuntia) ja tuli kyllä mainioita niistäkin!

Näitä kelpaa nakertaa kun ulkona sataa taivaan täydeltä, ja osan pakkaan mukaan huomiselle, kun luultavasti saa taapertaa tuolla ulkona sateessa 😉

Raakasuklaata

11 Kes

Nokkos-smooti

Aamu alkoi pienellä joogalla, ja jatkui tällä, eli nokkosta, vattuja, puolikas bansku, kookosvettä ja muutamaa superia. Jälleen yksi sadepäivä töissä, superpaljon energiaa töitten jälkeen jota purin salilla! Sen jälkeen olikin oikein etukäteen suunniteltu muutaman reseptin testaus; Appelsiini-fenkoli-cashew-salaatti, sekä punajuurta pähkinätäytteellä.

Molemmat bongasin Sanniksen päiväkirjat-blogista, ja tuunasin hieman omaan makuun. Fenkoli ja aplari on yksinkertaisesti pilkottu pieneksi, lisätty kourallinen cashew-rouhetta ja päälle gojimarjoja.

Punajuuriviipaleiden väliin surautin liotetuista cashew-pähkinöistä tahnan höystettynä ripauksella suolaa, meiramia ja tamaria. Sannis nimitti näitä punisravioleiksi 🙂 Maku oli tosi kiva, ja paljon voi saada vaihtelua tahnan mausteilla.

Koska energiaa oli, raakasuklaasessio sai vuoronsa illallisen jälkeen. En sitten tiedä miten viisasta, voi olla etten nuku ihan heti, maistelu kun kuuluu olennaisesti asiaan 😉

Testausta

Isot kimpaleet kuvassa ovat vakkareitani, eli peruspohjaan tuunattu ashwagandha-muira puama-suklaati sekä kaakaonibseillä, mulpereilla ja siitepölyllä höystetty kaveri. Testasin tänään useita muutaman viime viikon aikana mielessä pyörineitä herkkuja. Vasemmassa laidassa lautasella köllöttää suklaakuorrutteisia balleroita, joissa toisissa löytyy sisältä manteli-taateli, (suola), mulperi, vanilja-pallo. Toisissa taas makuvivahdetta antaa inkamarja.

Neljä seuraavaa palleroa sisältävät kukin paahdetun hasselpähkinän joka on piilotettu luomu-marsipaanin sisään!

Oikeassa laidassa suklaata kookosvoi-nokareilla sekä ihanan rapea makeista tattarirouskuista tehty konvehti.

Huuma-raakasuklaan perusohje

250 g kookosöljy

1/2 rkl vaniljajauhe

1/4 tl laatusuola

1-2 rkl agavesiirappi tai vaahterasiirappi

2 dl raakakaakaojauhe

1,5 dl carobjauhe

1/2 dl lucuma

(1 tl soijalesitiini)

1 dl mulpereita jauhettuna (valinnainen, antaa karamellimaista makua)

Laita pakkaseen puoleksi tunniksi ja sitten jäkikseen. Säilynyt mulla aina niin kauan kuin on ollut tarvis, ts. ei ole montaa viikkoa jääkaapissa kuleksinut.

Tähän suklaapohjaan lisään joka kerta vähän eri juttuja, suosikki on tällä hetkellä ”libidosuklaa” ashwagandha-muira puama-tujauksella, tuo jotenkin karamellimaisen maun suklaaseen, tai sitten olen ainut joka sen maistaa niin 😉 Muita ainahyviä ovat saksanpähkinät, gojit, siitepöly ja kokonaiset mulperit. Kaakaonibsejä lisää oikeastaan jokaiseen makuun, eli ne ovat perussettiä tuoden myös ihanaa rouskuvuutta.

Kookosöljy pohjana on itselleni mieleisemmän makuinen kuin kaakaovoi, en jotenkin pidä kaakaovoin mausta ainakaan isona määränä. Suklaa sulaa hieman helpommin, mutta jääkaapista sitä aina haenkin.

Onnistunein kokeilu tänään oli ehdottomasti tattarirousku, mutta myös kookos ja marsipaanit ovat nannaa, ja itseasiassa kaikki muutkin 🙂 Tässä vielä kuva aiemmista balleron pyörittelyistä, kun suklaa ei ollut mukana kemuissa:

Kuten kuvasta voi arvata, päällä on kookosta, mulperirouhetta ja carob-lucumaa. Sisältä löytyy taatelipainotteista massaa, jossa mukana vaihtelevasti myös pähkinää, viikunaa, vaahterasiirappia ja vaniljaa. Katosi parempiin suihin alta aikayksikön kun mieheke löysi rasian jääkaapista…