Tag Archives: Syksy

Ihana syksy

4 syys

Olen lukenut viime aikoina mm. eri blogeista paljon omiin ajatuksiin liittyviä juttuja. Käsittämättömän tehokkaita ja yksinkertaisia juttuja. Olen alkanut keskittyä ajatusteni aktiiviseen suuntaamiseen siihen mitä todella haluan, pienten juttujen huomioimiseen ja arvostamiseen, niitten varsinaiseen hehkuttamiseen ainakin mielessäni, tilaisuuden tullen myös vaikkapa kaverille. Keskittynyt siihen, etten takerru tylsiin ajatuksiin ja fiiliksiin, vaan päästän niistä irti mahdollisimman nopeasti. Ja voi että mikä vaikutus sillä on, taakka harteilla vähenee kummasti!

Konttorini on vuoret, joten kauniita asioita arjessa on loputtomasti, siis aivan käsittämättömän älyttömän paljon, suorastaan ylitsevuotavasti. Siksi siihen jossain vaiheessa on tullut miltei ähky, tiedättekö, tietynlainen turtumus, varsinkin koska kuulen asiakkailta joka viikko samat kommentit jotka kaipaavat aina sitä mukanaihastelua, vaikka itselleni maisema on tuttuakin tutumpi. Sanon aina kysyttäessä, että maisemiin tottuu, muttei tietenkään kyllästy. Joo, tottuu huikean kauniiseen ympäristöön, ja kärjistetysti ”mikään muu ei tunnu enää miltään”. Puhuimme tästä juuri Islannissa. Islanti vaikutti minut erikoisuudellaan, maisemilla jollaisia en ole koskaan aiemmin nähnyt. Moni paikka ei tee samaa enää Alppien ollessa oma koti, koska rima kohoaa!

Nyt olen kuitenkin päässyt takaisin jonkinlaiseen kuherruskuukauteen katsomalla tutun ympäristön yksityiskohtia uusin silmin. Toivon pystyväni soveltamaan tätä ajatustekniikkaa myös omaan parisuhteeseen.

Silmät on avattava säännöllisesti myös sille kaikelle tutulle. Ettei vaikkapa kulje laput silmillä maailman kauneimmassa konttorissa. Hiljakseen paikalle hiipivä syksy tuo erityistä ihanuutta maisemiin, on taas kiva kaivaa villasukat ja pörröiset villapaidat esiin. Sohvan nurkassa fiilistely kynttilänvalossa ei ole sekään huono pimenevien syysiltojen viihdyke…

Ihanaa ruska-aikaa, muistakaa liikkua luonnossa!

Mainokset